Think tank – miljonäärit sijoittamaan! – Suurnopeusjuna Oulusta Kuusamon kautta Murmanskiin!
Suurnopeusjunat eli luotijunat yhdistävät Keski-Euroopassa sekä Itä-Aasiassa suurkaupunkeja ja alueita.
Mikäli Pohjois-Suomen asuttuna pitäminen olisi nähty tärkeämpänä kuin on tapahtunut ja pohjoinen ulottuvuus olisi otettu Suomessa tosissaan, olisi visio suurnopeusjunasta Oulun ja Murmanskin välillä ollut jo kauan agendalla tai ainakin keskusteluareenoilla tarkasteltavana.
Edgar Savisaar puhui jo vuosia sitten merenalaisesta tunnelista Helsingin ja Tallinnan välillä. Nyt merenalainen yhteys Viron ja Suomen välillä on jälleen otettu keskusteluihin. Vaasalainen vaikuttaja puolestaan on esittänyt samoin vuosia sitten merenalaista yhteyttä Vaasasta Ruotsiin. On myös puhuttu moottoritietarpeesta Etelä-Suomesta suoraan Pohjois-Suomeen.
Näiden esitysten rinnalle sopivat ajatukset junaliikenteestä Oulusta Kuusamon kautta Murmanskiin.
Sijoituskohteita etsiville miljonääreille haastava vaikuttamisen paikka.
Venäjällä on öljyä ja Jäämerellä kaasukenttiä, jotka tekevät Murmanskista suurvaltojen keskuksen.
Murmanskin vaikutus ei ole ainoastaan taloudellinen vaan myös poliittinen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen otti heti ensimmäisissä julkisissa nykyisen hallituksen työyhteyksissä esille muun muassa liikenneyhteydet Sallasta Venäjälle. Liikenneministeri Anu Vehviläinen on jatkanut Väyrysen linjoilla Pohjois-Suomenkin liikenneväylien ylläpitämiseksi ja parantamiseksi.
Nyt on Vihreän liiton puoluevaltuuskunta esittänyt tukensa Sallan radan jatkamisesta Venäjän Murmanskin radalle.
Vihreän liiton valtuuskunnan kokouksessa Kemissä sunnuntaina puhuneen Vihreän liiton puheenjohtajan, työministeri Tarja Cronbergin mielestä Pohjois-Suomen ja Barentsin alueen kymmenien miljardien investoinnit edellyttävät panostusta juuri rautateihin.
Ministeri Cronberg näkee Kemijärven radan sähköistämisellä olevan vaikutuksen Kemin sataman kautta tapahtuvalle transitoliikenteelle.
Cronberg on rautatieyhteyden kannalla myös Kolarin ja Levin sekä myöhemmin Kolarin, Kiirunan ja Narvikin välillä.
Kalevan Seppo Ylönen vertailee viime viikon kolumnissaan junalla matkustamista ruuhkaisilla kansainvälisillä lentokentillä kuluvaan aikaan. Keski-Euroopassa on lopetettu lyhyitä lentoreittejä, koska juna on vienyt matkustajat.
Suomen junilla on alhaiset nopeudet, mutta jos matka-aika Helsingin ja Oulun välillä putoaisi neljään tuntiin, moni miettisi kaksi kertaa, ottaisiko osoitteeksi Oulunsalon vai rautatieaseman, Ylönen aprikoi. ”Ympäristötietoiselle junakyyti toisi vielä hyvän omantunnon.”
Myös suurnopeusjuna kuluttaa polttoainetta vähemmän kuin auto ja lentokone ja päästöt ovat pienemmät.
Nopea junayhteys Oulun ja Murmanskin välillä synnyttäisi matkailijavirran Kuusamon lisäksi Venäjän luontomaisemiin sekä Jäämeren rannoille ja Jäämerelle. Petsamon synnyttämän kirjallisuuden veden suuhun herauttavassa kerronnassa olisi kirjallisuusihmisille kokoontumisen aiheita ja mielensä maiseman paikkoja.
Kaikenlainen yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä lisääntyisi ja helpottuisi niin ympäristöyhteistyössä kuin rakentamisessa.
On myös huomattava, että Barentsin toimitusten yhteydessä ei keskustella halpatyövoimasta vaan korkeasta ammattitaidosta ja asiantuntijatehtävistä arvostetulla palkkatasolla.
Raideliikenne tekisi kaupankäynnin helpoksi. Jäämeren rahtilaivaliikenne avaisi uusia yhteyksiä entisten lisäksi. Arktinen osaaminen Jäämeren kautta Barentsin alueen lisäksi myös Itä-Siperiaan!
Keski-Euroopassa restauroidaan ja ostetaan sijoituskohteiksi renessanssitaiteella vuorattuja kaupunkitaloja.
Vastaavasti Suomessa on nyt ryhdyttävä sijoittamaan rautateihin ja juniin!
Suurnopeusjuna raiteineen via Oulu – Murmansk on sijoituskohde, joka lisäksi palvelisi monien sijoittajien kaipaamaa hyväntekeväisyyttä. Myös Keski-Euroopan luotijunaliikenteessä on yksityisrahoitusta.
Toteutuisi eettinen sijoittaminen.
Suomen on saatava haravaan kaikki potentiaaliset sijoittajat Kalifornian ja Venäjän väliltä. Haravoimisen ei luulisi olevan kova työ – vaikeinta on tarttua käden ulottuvilla olevaan puhelimeen tai avata internet.
Via Oulu – Kuusamo – Murmansk ei olisi vaihtoehto Kemijärven eikä Sallan raideliikenteelle vaan vahvistaisi niitä ja turvaisi niille takuuvarman säilymisen.
Eikä muuta kuin innostamaan myös venäläiset Oulu – Murmanskin luotijunahankkeeseen ja lisäksi rakentamaan leijujuna Murmanskista Jäämeren rantoja myötäillen Norjaan.
Suomen rajan tuntumassa Venäjällä on ydinvoimaloita, jotka eivät ole riskittömiä. Suurnopeusjuna olisi pohjois-suomalaisillekin välttämätöntä varautumista ydinvoimalaonnettomuuksien takia. Junaan mahtuisi runsaasti matkustajia ja saastuneelta alueelta poispääseminen olisi nopeaa.
Murmanskista on kehittymässä yksi maailman valtakeskuksista.
Barentsin alueen öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisessä sekä vaikeassa Pohjoisnavan mannerjalustan omistamisessa Venäjä on jo ymmärtänyt arktisten alueiden suuren merkityksen itselleen. Kuvioissa ovat tällä hetkellä mukana Venäjän ja Norjan lisäksi Ranska, Yhdysvallat, Tanska, Kanada ja Saksa kaasuputken päätesatamana.
Suomi on suurvaltojen keskellä, sylissä ja kainalossa.
Pahimpaan varautuminen on aina parhaaseen varautumista.
Suurnopeusjuna Oulusta Kuusamon kautta Murmanskiin olisi ehdoton ykkönen työ-, lomailu- ja vapaa-ajan liikkumisessa sekä kaikessa tavara- ja materiaalikuljetuksessa.
Korkealla jalustojen päällä kulkeva raideliikenne olisi porojen ja muun luonnon yläpuolella ja tässäkin mielessä luontoystävällisempää ja vaivattomampaa kuin maantieautoilu.
Suurnopeusjuna olisi varautumista myös katastrofeihin.