Suomalainen monikulttuurisuusmalli kulttuuristen vähemmistöjen ja maahanmuuttajien kohtaamisessa on integraation eli kotouttamisen malli.

Suomalaisessa koulutuspolitiikassa integraation malli tarkoittaa siitä huolehtimista, että kulttuuriseen vähemmistöön kuuluvilla lapsilla on sellaiset kyvyt ja valmiudet, joita tasavertainen toimiminen Suomen kansalaisina edellyttää.

Integraation mallissa lähdetään myös siitä, että kulttuurisen vähemmistön ja maahanmuuttajien oma kulttuuri ei ole tasaveroisen kansalaisuuden este vaan päinvastoin vahvistaja. Tähän periaatteeseen perustuen maahanmuuttajien kieltä, uskontoa ja muuta kulttuuriperintöä ei pelkästään suvaita ja suojata syrjinnältä vaan aktiivisesti tuetaan ja vahvistetaan.

Suomalaisessa integraation mallissa kuitenkin Suomen kansalaisuuden periaate voittaa, jos se joutuu ristiriitaan vähemmistökulttuurin kulttuuriperinteen kanssa.

Viimeksi mainitun periaatteen rinnalla Suomen romanien kouluttajille, koulutuksen järjestäjille ja työvoimaviranomaisille suunnattu opas ”Palkkaisinko romanin?” on hämmentävää luettavaa.

Viime vuonna ilmestynyt KalevaPrintin painama opas on Avoimin mielin-projektin tuote ja se on koottu Ovet auki, ROM-EQUAL ja Romanit työelämään-projektin kokemuksista.

Avoimin mielin-projekti saa rahoituksensa Euroopan sosaalirahaston EQUAL-yhteisön aloitteesta sekä Pohjois-Pohjanmaan TE-keskukselta.

Palkkaisinko romanin?- opas antaa valtaväestölle laajasti tietoa romanien elämästä ja sen periaatteista, ja tässä mielessä opas on tarpeellinen.

Toisaalta opas kuitenkin pitäytyy traditioihin, jotka estävät tasavertaisen toimimisen Suomen kansalaisina. Muun muassa työasussa ei ole lupa näyttäytyä toisille romaneille. ”Esimerkiksi sairaalassa työskentelevä, romaniasun valinnut romani voi pukeutua sairaalan työasuun, mikäli hän ei kohtaa muita romaneja työpäivän aikana”, opas kertoo.

Palkkaisinko romanin?-opas lähtee siitä, että suomalaisten kouluttajien, koulutuksen järjestäjien ja työvoimaviranomaisten tulisi hyväksyä tämä periaate.

Oppaan mukaan romaninainen päättää yleensä 16 – 20-vuotiaana pukeutuuko romaaniasuun. ”Hän tiedostaa tulevansa työskentelemään siinä asussa, sillä valinta tehdään loppuelämäksi”.

Opas ohjaa koulutuksen järjestäjiä ottamaan opiskelijavalinnoissa huomioon myös romanien väistämisvelvollisuuden. ”Romaniedustaja neuvoo virkailijoita opiskelijavalinnoissa. Hän kertoo, ketkä hakijoista ovat toisilleen sopimattomista suvuista. Tämä kannattaa huomioida sen vuoksi, ettei kukaan joudu kieltäytymään koulutuksesta sopimattomuuskysymysten takia”.

Oppaan ohjeistus näiltä osin on hämmentävä, sillä sekä pukeutumissääntö että väistämisvelvollisuus estävät tehokkaasti tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti suomalaisessa yhteiskunnassa toimimisen, mitä kuitenkin pidetään tavoitteena maahanmuuttajienkin kotouttamisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Oppaan ”Palkkaisinko romanin?” esittelemistä esimerkkihenkilöistä useimmat mainitsevat olevansa vakaumuksellisia kristittyjä. Heidän uskonnollisella taustaryhmällään olisikin nyt haastava mahdollisuus järjestää aatehistoriallista koulutusta, jossa kävisi selkeästi ilmi, ettei Raamatusta löydy perusteluja valanluonteiselle pukeutumissäännölle eikä myöskään väistämisvelvollisuudelle.

Päinvastoin Eurooppa olisi jäänyt kehittymättä nykyisenlaiseksi sivistyneeksi maanosaksi, jos se olisi pitäytynyt vastaaviin traditioihin.

Uskonpuhdistaja Martti Luther sekä hänen Käthe-puolisonsa rikkoivat jopa luostarilupauksensa, vaikka olivat tehneet ne Jumalan tulisten silmien alla. Ilman suurta vanhat valat rikkonutta uskonpuhdistuksen reformia Pohjoismaat, Suomi niihin luettuna, eivät olisi kehittyneet tasa-arvoiseksi sosiaaliseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Euroopan arvojen muodostumisessa puolestaan kollektiivisen vastuun muuttuminen yksilölliseksi vastuuksi oli oleellinen ydinasia eurooppalaisen oikeuslaitoksen kehittymisessä.

Palkkaisinko romanin?-oppaan edustama vähemmistökulttuuripolitiikka edustaa paremmin Hollannin monikultturismia kuin suomalaista monikulttuurista integraatio- eli kotouttamismallia.

Professori Juha Sihvola kirjoittaa teoksessa ”Erilaisuuden valot ja varjot – Eettinen kasvatus koulussa”, että Hollannin monikultturismi on ideologia tai poliittinen ohjelma. Sen mukaan monikulttuurisuudesta johtuvia ongelmia ratkaistaan ottamalla lähtökohdaksi kulttuuriset ryhmät, kun sen sijaan Ranskan assimilaatio- ja Suomen integraatiomalleissa asioita katsotaan viime kädessä yksilön näkökulmasta.

Sihvola mainitsee myös Hollannin maahanmuuttajien keskinäiset ryhmittymät, joiden asioiden hoitamisessa monikultturismi ei ole toiminut vaan päinvastoin synnyttänyt levottomuuksia.

Integroituminen eurooppalaisia arvoja edustavaan Hollantiin on jäänyt toteutumatta vastaavasti kuin Suomen romaneilla suomalaiseen yhteiskuntaan. Kummankin valtion vähemmistökulttuurit ovat jääneet yhteisönä omaan erilliseen maailmaansa.

Erilaisuuden valot ja varjot – Eettinen kasvatus koulussa-teos on Opetusalan eettisen neuvottelukunnan kokoama julkaisu, jonka toimittajat ovat Hannele Niemi ja Riitta Sarras

Nettlehti Sermones on esitellyt teoksen sekä sen periaatteita artikkelissaan ”Niin sanottu suvaitsevainen ja suvaitsevaisuus sietämällä – vai suvaitsevaisuus kunnioittamalla” (4.3.2008).