Suomen kirjakielen isä ja uskonpuhdistaja Mikael Agricola kuoli 9. huhtikuuta 1557 ollessaan paluumatkalla rauhanneuvotteluista Moskovasta.

Agricola oli osallistunut kuningas Kustaa Vaasan lähettämään rauhanvaltuuskuntaan Suomen edustajana.

Agricola haudattiin Viipuriin. Hänen hautapaikkaansa ei tarkkaan tiedetä.

Matka oli ollut pitkä ja rasittava eikä Agricola ollut piispa Paavali Juustenin antamien tietojen mukaan terveydeltään kovin vahva. Matkaa tehtiin hevoskyydissä ja rekeen Agricola kuolikin pitkän hevossaattueen kulkiessa jäällä Suomen lahden rantaa pitkin Viipuria kohti.

Perinteisen käsityksen mukaan Agricolan kuolinhetki olisi ollut Uudenkirkon eli myöhemmän Kuolemanjärven pitäjässä Kyrönniemen edustalla, mutta ruotsalaisten diplomaattien raportin mukaan oikea paikka olisikin ollut Seivästön kylä Äyräpäässä, kertoo Kaisa Häkkisen ja Tanja Vaittisen toimittama teos ”Agricolan aika” (2007).

Paavo Haavikon näytelmän ”Agricola ja kettu” mukaan Agricolassa oli kuumetta jo ennen paluumatkalle lähtöä Kremlissä. Näytelmän mukaan Venäjän tsaari Iivana Julma sen huomasi ”Te vapisette, ja minä luulen että teillä on kuume, mutta en luule että vilustuitte täällä, Kremlissä, vaan minä luulen että te saitte kylmää täällä, maailmassa, ja kuume tähän aikaan vuodesta ei ole hyväksi. Mutta te voitte lohduttaa itseänne sillä, että tämän jälkeen ei teillä ole maailmassa enää mitään nähtävää, …”.

Kuumeisen Agricolan, Iivana Julman ja ruotsalaisen valtaneuvoksen Sten Eerikinpoika Leijonhufvudin keskustelu on Haavikon näytelmän maaliskuun 13. päivän kohtauksessa.

Rauhanvaltuuskunnan ja Iivanan väliset keskustelut Haavikon kuvaamana ovat tsaarin puolelta venkoilua. Ensimmäisessä kohtaamisessa 24. helmikuuta 1557 valtuuskunta saa kuulla, että Ruotsin kuningas on hevoskauppias, ja koska kuningas on hevoskauppias, hänen lähettiläänsä on hevonen.

Leijonhufvud yrittää hämmästyksissään: ”Minä en täysin tajua teidän majesteettinne korkeata ajatuksenjuoksua”.

Tähän Iivana: ”No, jos herra on hevoskauppias niin eikö seuraava suoraan alenevassa polvella ole hevonen, mitä, no, te ette ymmärrä korkeasta diplomatiasta mitään, enkä minä jaksa tuntikausia teitä tässä opettaa, …”.

Iivana ei yleensäkään antanut arvoa vaaleilla valitulle hallitsijalle, ainoastaan peritty kuninkuus tai keisarius merkitsi hänelle. Toisessa keskustelussa 13. maaliskuuta Iivana toteaa ”Oikeastaan minua huvittaa tämä teidän Kustaa-kuninkaanne, mies joka on ryöminyt esiin navetasta ja tahtoo nyt olla kuningas”.

Haavikon antama kuva Iivana Julmasta saattaa olla liian lempeä niin keljuilevana kuin hän tsaarin esittääkin. Isabel de Madariagan tutkimusten Iivana olisi saattanut tässä vaiheessa olla aivan muuta ottaen huomioon, miten kymmenkunta vuotta myöhemmin Ruotsin toinen lähetystö häväistiin. Mikään ei tuolloin mennyt kohdalleen. Kun Ruotsin lähettiläät juhlallisessa audienssissa kumarsivat maahan tsaarin edessä, saivat he siitäkin tsaarilta pilkallisen huomautuksen: ”kristittynä ruhtinaana ja herrana hän ei vaatinut heitä heittäytymään maahan hänen edessään”.

Ruotsin lähetystö, jossa 1569 oli piispa Paavali Juusten mukana, oli pakotettu Novgorodissa kulkemaan ilman housuja alapää paljaana. Tieto on de Madariagan teoksesta.

Nyt on mahdollista kysyä, joutuiko Agricola seurueineen kymmenkunta vuotta aikaisemmin vastaavan häväisemisen ja väkivallan kohteeksi, mutta häpeällisistä tapahtumista ei ole olemassa julkista historiankirjoitusta kuten ei ole ollut piispa Juusteninkaan häväisemisestä ja nöyryyttämisestä?

Agricolalle on kohtaamisen Iivana Julman kanssa täytynyt olla kulttuurishokki siitä huolimatta, että Haavikon näytelmän mukaan myös oma kuningas Kustaa Vaasa oli koko venkula hänkin. Iivana oli kuitenkin yliveto.

Jos häväisemistä ja syvää nöyryyttämistä tapahtui vielä enemmän kuin mitä on tiedossa, on hyvin mahdollista, että Agricola sairastui näistä Iivanan naurukulttuurin höykkyyttämisistä.

De Madariaga kertoo Ruotsin valtuuskunnan matkan taustoista: ”Kustaa (I Vaasa) oli koettanut 1554 saada Ruotsin, Tanskan, Puola-Liettuan ja Liivinmaan yhteiseen liittokuntaan Venäjää vastaan ja julkaissut suunnitelmansa Valmieran (Wolmar) valtiopäivillä Liivinmaalla 1554. Hän oli uhannut, että jos Liivinmaa hylkäisi hänen suunnitelmansa, hänen olisi pakko tehdä rauha Moskovan kanssa ja jättää maakunta tsaarin armoille. Venäjä piti tietenkin Ruotsin kaavailemaa liittokuntaa vihamielisenä. Vuosina 1555 – 1556 Venäjä hyökkäsi kaksi kertaa Viipuriin ja hävitti kaupungin, samaan aikaan kun ruotsalaiset koettivat vallata Pähkinälinnan (Orešek) Nevan suulla. Sotaretki oli selvästi melko vähäpätöinen, ja kaiken kukkuraksi Liivinmaa kieltäytyi lähtemästä ruotsalaisten mukaan. Niinpä Kustaa antoi seuraavana vuonna periksi ja lähetti valtuutettujaan Novrogodin käskynhaltijan ruhtinas M. V. Glinskin luo neuvottelemaan rauhasta Venäjän kanssa. Lopulta Iivana suostui puhumaan henkilökohtaisesti Ruotsin lähettiläiden kanssa, jotka matkustivat Moskovaan. (Yksi lähettiläistä oli Mikael Agricola, Suomen uskonpuhdistaja ja suomenkielisen kirjallisuuden isä, joka kuoli paluumatkalla Karjalan kannaksella.) Tsaari otti heidät virallisesti vastaan ja tarjosi heille asiaan kuuluvat juhlat pajarien ja muun hoviväkensä läsnä ollessa. Maaliskuussa 1557 Ruotsin kuninkaan ja Novgorodin käskynhaltijan välillä solmittiin vuoteen 1597 ulottuva aselepo. Siinä Ruotsi joutui lupaamaan, ettei se tukenut sen enempää Liivinmaata kuin Puola-Liettuaa sodassa Venäjää vastaan. Mutta Iivana itse kieltäytyi edelleen erittäin tylyin sanoin tapaamasta tulevaisuudessa Ruotsin lähettiläitä, ja heidät ohjattiin jälleen Novgorodin käskynhaltijan puheille.”

Agricola, alkuperäisemmältä nimeltään Mikael Olavinpoika, oli syntynyt 1500-luvun alussa Pernajassa, Torsbyn kylässä itäisellä Uudellamaalla. Tuohon aikaan ei ollut vielä tapana pitää kirkonkirjoitta lukua seurakuntalaisten syntymästä ja kuolemasta, joten tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, todetaan Häkkisen ja Vaittisen toimittamassa teoksessa..

Monissa yhteyksissä on pidetty mahdollisena, että Agricolan syntymävuosi on 1510, mutta Agricolan myöhempien elämänvaiheiden kannalta näyttää siltä, että tämä vuosiluku on liian myöhäinen. ”Saattaapa olla, että vuotta 2007 voidaan Agricolan kuoleman 450-vuotismuiston lisäksi viettää myös hänen syntymänsä 500-vuotisjuhlana”, todetaan Agricolan juhlavuonna 2007 julkaistussa teoksessa.

Mikael Agricolan isä Olavi oli kohtalaisen varakas maanviljelijä ja suuren talon omistaja. Äidistä ei tiedetä mitään, ei edes nimeä. Kolme sisarta hänellä oli, nimiä ei tiedetä.

Agricola kuului niihin ensimmäisiin pappeihin Suomessa, jotka uskonpuhdistuksen seurauksena saattoivat solmia avioliiton. Hänen vaimonsa oli Birgitta Olavintytär. Poika Kristian syntyi vuonna 1550.

Agricola oli ostanut Martti Lutherin postillan eli saarnakokoelman jo vuonna 1531. Kirja on säilynyt, ja siitä on löytynyt suuri joukko Agricolan omin käsin tekemiä merkintöjä ja muistiinpanoja, muun muassa hänen ensimmäinen suomeksi kirjoittamansa sana, kissaa merkitsevä katti.

Vuonna 1536 Agricola matkusti yhdessä toisen Pernajasta kotoisin olleen opiskelijan Martti Teitin kanssa opiskelemaan Saksaan Wittenbergin yliopistoon. Valmistuttuaan maisteriksi Agricola palasi Turkuun.

Lue myös Iivana Julmaa käsittelevät kirjoitukset Nettilehti Sermones 18.1.2008 ja 22.1.2008!