Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin kirjoittamat Vänrikit ovat nyt saatavissa uudelleen suomennettuina.

Uuden suomennoksen nimi on ”Vänrikki Stålin tarinat” aikaisemmissa suomennoksissa nimen ollessa ”Vänrikki Stoolin tarinat”.

Juhani Lindholmin uudelleen suomentamien Vänrikki Stålin tarinoiden ensimmäinen kokoelma ilmestyi viime vuonna. Nyt on ilmestynyt samoin Lindholmin suomentamana tarinoiden toinen kokoelma. Uusi suomennos on siis kokonaan valmis.

Uusi kokoelma sisältää muun muassa Porilaisten marssin, Sotilaspojan ja Lotta Svärdin.

Vänrikkien kustantaja WSOY esittelee Suomen sotaa 1808 – 1809 ja sen sankareita käsittelevän Runebergin pääteoksen isänmaallisuuden ja itsenäisyysliikkeen korkeana veisuna.

Nettilehti Sermones tarkasteli Vänrikkien isänmaallisuutta artikkelissaan ”Siikajoen taistelu sytytti suomalaiset näkemään maansa itsenäisenä valtiona” (31.7.2007) todeten Runebergin kirjoittaneen ne Suomen ollessa valtiollisti kahden kuoren välissä. Ruotsista ei ollut ollut avuksi eikä Venäjän apua olisi haluttu.

Tässä historiallisessa ilmapiirissä – jossa syntyi ja laulettiin Maamme-laulu – Runeberg kirjoitti Vänrikkinsä.

Myös suomentaja Lindholm kiistää Runebergin kiihkoisänmaallisuuden. Hän pitää Vänrikki Stålin tarinoita taiderunoutena, ei sotahistoriana. Hänen tulkintansa mukaan Suomen sota tarjosi kehykset isänmaallisuudelle. Runebergin runot eivät ole sotadokumentti, Lindholm kirjoittaa Vänrikkien ensimmäisen kokoelman esittelyssä.

Runeberg oli antiikin tuntija sekä latinan- ja kreikankielen opettaja, ja hän sovelsi tuntemansa antiikin sodat Suomen sotaan. ”Niin merkittävä yhteiskunnallinen taustavaikuttaja kuin olikin, Runeberg ei, toisin kuin ystävänsä Snellman ja Topelius, suoraan halunnut osallistua eikä erityisemmin ottaa edes kantaa politiikkaan. Kenties siksikin on vain oikeutettua, että Vänrikki Stålin tarinat palautetaan sinne, minne ne kuuluvat – runouteen”, Lindholm kirjoittaa.

Vänrikkien uuden suomennoksen nykysuomesta ja soljuvasta runomuodosta näytteenä ote runosta Vänrikin tervehdys:

”Aamu vaalensi jo idän suuntaa,
sädehtivän päivän lähemmäksi toi.
Hanki alkoi purppurasta puuntaa,
siinä hehkui kunniamme aamunkoi.
Hetki hetkeltä vain syvempänä
rusko loisti – veren värjäämänä.”

Aikaisemman eli Paavo Cajanderin suomennoksena Vänrikin tervehdyksen vastaava säkeistö:

”Valoksi idän rusko sulaantui,
lähemmäs siirtyi päivän sädesoitto,
allamme hanki silloin ruskottui,
se oli kunniamme aamunkoitto:
syvemmin, aurinkoisen kohoten,
ain´ aamunkoi tää loisti verinen.”