Henrik Tervosen pihaveräjällä Paltamossa elokuun 29. päivänä 1819 varhain aamulla. Kuuluu lehmien ammumista, karjan kellojen helähtelyä ja vähän myöhemmin hevosten hirnumista. Veräjän vieressä maitoastioita.

Aleksanteri (Venäjän keisari Aleksanteri I): – Kysykää häneltä, mikä on vaikeinta elämässä.
Tulkki (Karl Mauritz Martinau): – Hänen majesteettinsa tahtoo tietää, mikä teistä on vaikeinta elämässä.
Anna Tervonen (paltamolainen maalaistalon emäntä) pohtii: – Outappa, mietitään!
……
Anna Tervonen: – Nyt tiijjän: kirnun pohjan nuoleminen.
Tulkki: – En saa selvää, Teidän Majesteettinne.
Aleksanteri: – Kysykää toisella tavalla!
Tulkki: – Voiko sen sanoa toisella tavalla?
Anna Tervonen: – Vaikeinta on sielun pohjan puhistaminen.
Tulkki: – Sielun puhdistaminen, Teidän Majesteettinne.
Aleksanteri: – Olen samaa mieltä. Miten se tapahtuu?
Tulkki: – Hänen Majesteettinsa on kanssanne samaa mieltä, mutta miten sen puhdistaminen tapahtuu.
Anna Tervonen: – Katumalla syntejään ja himojaan ja rukkoilemalla.
Tulkki: – Katumalla syntejään ja rukoilemalla.
Aleksanteri: – Missä voisin täällä rukoilla?

Anna Tervonen menee katsomaan, onko aitta siinä kunnossa, että keisari voisi siellä rukoilla. Annan mentyä keisarin henkilääkäri James Wyllie komentaa keisarin riisumaan housut alas ja pyllistämään.

Anna palaa aitasta ja näkee takapuoli paljaana kumartuneen keisarin: – Katsokaa, keisari pyllistelee! Liäkärj tutkii …

Henkilääkärin toimenpide on päättynyt.

Lääkäri: – Ei ole vaarallinen. Vain yksi puutikku.
Aleksanteri: – Kiitos!

Tulkki paikalle tulleelle Liisalle, Tervosen piialle: – Hyvää huomenta, Korven ruusu. Hänen Majesteettinsa oli saanut puutikun istumalihakseensa tuosta kehnosta puusatulasta.

Anna Tervonen: – Se on piikki lihassa itekullai. Anteiks, ennätin ajatella muuta, pahempoo. Kirnun pohjassa riittää nuolemista. Anteiks!

Edellisen päivän Paltamon Haapalankankaalla siistityssä tallissa syödyn aterian ja yön jälkeen keisari seurueineen oli tehnyt patikkamatkan pitkospuita ja polkuja pitkin tarkoituksena palata vesiteitse. Tuuli esti vesitien käyttämisen ja keisarille seurueineen jouduttiin yhtäkkiä hankkimaan ratsut satuloineen. Keisarille löytyi rikkinäinen puusatula, toisille pantiin hevosten selkiin tyynyä ja olkikupoa.

Yllättäen Tervosen lehmiaitauksen veräjälle saapunut keisarin seurue saa talosta ruoan. Emäntä vie keisarin kamaripalvelijan Feodorovin käsipuolesta aitan taakse hakemaan pottuja.

Jonkin ajan päästä Anna Tervonen tulee kutsumaan väkeä syömään. Hänen kanssaan on körttinaisia.

Anna Tervonen: – Pottuja ja maitua olisi pövväsä. Olla hyvä.

Lauri Kokkosen näytelmä Vaeltajat kertoo keisari Aleksanteri I:n ja hänen seurueensa matkasta Suomeen kesällä 1819. Näytelmässä matka suuntautuu Valamoon, Iisalmeen ja Paltamoon.

Isänsä murhaa omallatunnollaan kantava keisari Aleksanteri I näkee välistä harhoja. Silmien eteen ilmestyy verinen kruunu.

Näytelmä päättyy pääsiäisyön jumalanpalveluksen jälkeiseen keskusteluun Valamon luostarissa vuonna 1826.

Aleksanteri, jolla on viitta ja parta: – Tässä näin sen kauhean näyn.
Erakko: – Vieläkö näet?
(tauko)
Aleksanteri: – Kruunu ja risti. – Risti voitti.
(suutelee ristiä)
Nyt alan ymmärtää. (kumartaa kärsimyksen ja ristin tapahtumiin liittyville Pavelille ja Santulle)
Tämä ei ole näky. – Tämä on totta. Minäkin lähden vaeltamaan.
Erakko: – Minne?
Aleksanteri: – Siperiaan. – Siperiaan. – Sinne rikolliset kävelytetään.

Mikäli Kokkosen näytelmä sävellettäisiin oopperaksi se ei olisi pompöösi, mitä useimmat oopperat ovat. Sisältö ei olisi tyhjänaikaista kermakräämää. WSOY:n vuonna 1984 julkaisema näytelmä on paitsi Venäjän keisarin Aleksanteri I matka Suomeen, samalla matka ihmisen sisimpään ja omaantuntoon. Näytelmän huumori on hykerryttävää.

Virallisten historiatietojen mukaan Venäjän keisari Aleksanteri I kuoli vuonna 1825 joulukuun 1. päivänä 47-vuotiaana Etelä-Venäjällä Taganrogin kaupungissa tarkastusmatkallaan dekabristikapinan aikana ja haudattiin marmoriarkussa Pietariin Pietari-Paavalin linnoituksen kirkkoon.

Magnus Londen on Liken vuonna 1998 kustantamassa matkakirjassaan ”Maan ääriin – kertomuksia Siperian matkoilta” saavuttanut Siperian taigan ja Lena-joen. Laivamatka Lena-joella kestää. Matkustajia jää eri satamiin.

London jatkaa matkakertomustaan: ”Tänne ’Jumalan selän taakse’ Nikolai II karkotti 21-vuotiaan sosialistivallankumouksellisen Leon Bronsteinin vaimoineen vuonna 1900. Näillä oli mielenkiintoista seuraa matkustaessaan isolla proomulla Lenaa pitkin alaspäin: valkoisiin pukeutuneita erään lahkon, niin kutsuttujen skoptsien, jäseniä, jotka latelivat yöt pitkät
rukouksiaan tanssien samalla villisti. Lahkon kaikki jäsenet olivat antaneet kastroida itsensä (’pyhiä eunukkeja ’ siis) voidakseen elää synnitöntä elämää. Suurin osa lahkon jäsenistä oli menestyneitä maanviljelijöitä, jotka asuivat sulkeutuneissa yhdyskunnissa. Tsaarin aikana lahkon toiminta oli kielletty, ja sen jäseniä vainottiin ja karkotettiin Siperiaan. Henrik Wrede vierailee yhdessä heidän kylistään, joka sijaitsee Jakutskin ulkopuolella, ja tapaa siellä turkulaisen August Lindströmin. Tältä Wrede saa kuulla, että monet tsaareista olivat olleet lahkon jäseniä, ja todistukseksi siitä Lindström näyttää Wredelle valokuvan, joka esittää Aleksanteri I:stä pukeutuneena skoptsien valkoisiin vaatteisiin. Lahkolaisten mukaan Aleksanteri I kuoli vuonna 1864 yhdessä heidän kylistään, virallisesti hän kuoli vuonna 1825”.

Londen toteaa vielä, että Wreden mielestä lahko oli mielenkiintoinen. Hän sai myytyä sen jäsenille paljon Raamattuja.

Londen oli aiemmin matkakertomuksessaan kertonut suomalaisesta paroni Henrik Wredestä, jonka englantilainen Raamattuseura oli lähettänyt myymään venäläisiä raamattuja Siperiaan.