Valtion turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikka ovat perimmältään ihmiskäsityksiä eli näkemyksiä siitä, onko ihminen hyvä, paha vai heikko.

Ruotsin parlamentin turvallisuusanalyysi näyttäisi luopuneen vuosisataisesta kulttuuriperinnöstään pitää ihmistä myös pahana. Äskettäin julkistettu turvallisuusanalyysi pitää Ruotsin suurimpana uhkana ilmastomuutoksia.

Pasifismi näkee ihmisen hyvänä. Näkemys ilmenee sekä oman maan että kansainvälisen turvallisuuden kannanotoissa. Suomenkin pasifistisesti ajattelevien ulkopoliittisten toimijoiden kannanottojen tulkinnassa on pyrittävä erottamaan reaalipolitiikka ja idealismi. Vastaavasti on pyrittävä tunnistamaan militaristinen ajattelu.

Ruotsin turvallisuutta on ruvettu rakentamaan pasifistiselle perustalle, jos turvallisuuden pahimpana uhkana ei enää olekaan ihminen vaan luonto. Samoin käy Suomessa, jos pahimpana uhkana ei enää ole ihminen – ihminen omassa itsessä ja lähimmäisessä.

Hitlerit ja stalinit ovat keskuudessamme. William Shakespearen viimeisen tragedian Macbetin sanoin ”kasvot kätkekööt sen, minkä petollinen sydän tietää”.

Viikon takaisessa Euroopan unionin ja Afrikan huippukokouksessa Portugalin Lissabonissa ei eurooppalaisilla olisi ollut vara afrikkalaisen hirmuhallitsijan syrjimiseen. Itse he Belgian Brysselissä istuvat katkaistujen käsien muistomerkkien päällä.

Pasifistinkaan vasen käsi ei aina tiedä, mitä oikea tekee.

Adam Hochschildin teoksessa ”Kuningas Leopoldin haamu” eräs kongolainen kuvaa omaa lapsuuttaan: ”Kun olin pieni, sotilaat tulivat kumin tähden kyläämme ja aloittivat sodan…pakenin, luoti raapaisi kaulaani … kaaduin ja tekeydyin kuolleeksi. Yksi sotilaista katkaisi veitsellä käteni ja vei sen mennessään. Näin hänellä muitakin katkaistuja käsiä … Samana päivänä isäni ja äitini surmattiin, ja tiedän että myös heiltä katkaistiin käsi”.

Kuningas Leopold on Belgian kuningas Leopold II, joka aloitti 1900-luvun pimeät teot. Hän kidutti ja surmautti saman määrän ihmisiä kuin Hitler.

Sitä oli tieteen, taiteen, tekniikan ja hyvinvoinnin vuosisata 1900-luku.

Onko ihminen 2000-luvulla hyvä, heikko vai paha?

Miksi moraali alkaa rappeutua ja eettinen herkkyys väistyä juuri silloin, kun ihmiskäsitys alkaa muuttua pasifistiseksi eli ajatellaan ihmisen olevan pohjimmiltaan vain hyvä?

Ruotsista kuuluu jo toinen toistaan kummempia uutisia.

Henning Mankelin rikosromaanien mielettömyyksiä tapahtuu itseään toteuttavan profetian tapaan.

Luterilaisen etiikan mukaan ihminen on sekä hyvä että paha, ei vain heikko, vaan paha.

Kristittyynkään ei voi luottaa!

Ruotsilla näyttäisi olevan aihetta palata vuosisataisen kulttuurinsa ihmiskäsitykseen. Luterilainen etiikka ihmiskäsityksineen ja keskustelukulttuureineen sekä esivaltaoppeineen on ollut säilyttämässä pohjoismaista yhteiskuntarauhaa. Sekularisoituneen yhteiskunnan tulisi näissä asioissa nöyrtyä oppijan paikalle.

Rauhan aikana pasifismi hyvä ihminen-oppeineen on haastanut luterilaisen etiikan pessimistisemmän ihmiskäsityksen. Luterilaisen etiikan näkemys ihmisestä kaksijakoisena on kuitenkin osoittautunut realistiseksi perustaksi reaalipolitiikan maailmassa.

Luterilaisen etiikan mukaan ihminen Jumalan kuvana syntiinlangenneenakin on luonnostaan moraalinen sekä oikean ja väärän erottava. Hän on myös järkevä. Hän on sydämessään tahtova ja omassatunnossaan arvioiva. Koska hän on syntiinlangennut, hän kuitenkin on itsekäs ja ristiriitainen, eettinen pelaaja ja itsensä toteuttaja.

Hyvän ja pahan, oikean ja väärän sekä kauniin ja ruman välisessä suuressa sodassa ihmiset ovat aina kärsineet tappioita.

Luterilaisen ihmiskäsityksen mukaan tuossa sodassa ei tule koskaan rauhaa ja siksi tarvitaan paitsi ohjaamista henkilökohtaiseen sivistykseen, valistukseen ja muuttumiseen myös erityisiä järjestelyjä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi. Puhutaan luterilaisesta esivaltaopista.

Luterilaisen etiikan mukaan esivalta on palvelija, ei herra. Suuruus on palvelemisessa.

Yleinen asevelvollisuus, josta Ruotsi on luopumassa ja jonka Suomi vielä haluaa säilyttää, on siis järjestelmä, jolla valtio palvelee kansalaisiaan hyvän säilyttämiseksi ja pahan karkottamiseksi.

Luterilaiseen ihmiskäsitykseen perustuvana esivaltana turvallisuus- ja puolustusjärjestelmän sekä niiden mukaisen ulkopolitiikan tulee olla olemassa, koska ihminen on ja tulee olemaan paha. Ilmasto ei koskaan tule olemaan päävihollinen eikä pahuus asu vain jollakin niin sanotulla pahan akselilla.

Ihmistä ei ainoastaan hyvänä vaan myös pahana pitävä luterilainen esivaltaoppi merkitsee yhteiskunnassa sisään rakennettua turvallisuutta ja järjestystä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi.

Käsitys ihmisestä myös pahana ei johda sotilasvaltioon eikä militarismiin. Niihin johtavat viha ja suvaitsemattomuus sekä usko ihanneyhteiskuntaan. Myös pasifismi voi nähdä silmiensä edessä ihanneyhteiskunnan huomaamatta, että ihmisen käsittäminen vain hyvänä voi jättää sijaa anarkismille.

Ihmisten maailmaan ei ole mahdollista saada ihanneyhteiskuntaa. Hyvä yhteiskunta kylläkin. Se on realistinen tavoite aivan kuten yksittäiselle ihmiselle hyvän elämän eläminen. Ihanneihminenkin tai -yksilö ovat mahdottomuuksia.

Keskustelu luterilaisesta esivaltaopista sekä luterilaisesta ihmiskäsityksestä olisi ajankohtaista. Mutta tuntevatko Suomen kansanedustajat ja ulkopolitiikan toimijat tai yleensä kansalaiskeskustelu enää sanaa ”esivalta”?

Ilman syvällistä paneutumista heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi yllätykset voivat tulla arvaamattomasta suunnasta. Jugoslavian sodan syttyessä 1990-luvulla oli aihetta ihmetellä, miten sellainen on nykyisenä modernina aikana mahdollista keskellä Eurooppaa. Kansainvälinen kasvatusalan asiantuntija, suomalainen Helena Kekkonen tiesi kertoa, että se johtuu lasten koulussa saamasta kasvatuksesta. Lapset saivat Jugoslavian kouluissa sotilaskasvatuksen.

Lapset siis kasvatettiin tottelemaan, ei kuuliaisuuteen. Tottelevaisuus ja kuuliaisuus ovat eri asioita. Jälkimmäinen antaa lapselle mahdollisuuden itsenäiseen ajatteluun sekä vuorovaikutukseen kasvattajien, esivallan, kanssa.

Suomalaiset tulivat sodan aikana näkemään, mihin väärinymmärretty esivallan kunnioitus johti saksalaisia sotilaita. Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, miten saksalainen kasvatus käsitteli lapsia tukahduttaessaan heiltä oman tahdon.

Sekä Ruotsin että Suomen turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikkakeskustelun tulisi olla syvällisempää kuin mitä se on ollut. Nato-keskusteluissa olisi pitänyt enemmän tarkastella Yhdysvaltain kulttuurisia tekijöitä, ettei tapahtuisi väärinleimaamista kuten on käynyt. Suomessa on Amerikan vihaajia ilman presidentti George W. Bushia, Irakia ja Vietnamin sotaa. Amerikasta pauhaavien motiiveja on ollut vaikea erottaa Amerikka- ja Nato-keskusteluissa ja kuitenkin ne olisi pitänyt päästä tunnistamaan.

Turvallisuus-, puolustus- ja ulkopolitiikassa tietämättömyys ja hyväuskoisuus voivat tehdä ihmisestä jopa hölmön toimijan.

Myös hyvinvointiyhteiskunta ja henkilökohtainen hyvä elämä voivat tuudittaa ihmisen välinpitämättömyyteen ja varomattomuuteen siitä, mitä maailmassa todellisuudessa voisi tapahtua.

Varoittaessaan hölmöydestä professori Juha Sihvola ottaa teoksessaan ”Maailmankansalaisen etiikka” kantaa poliittiseen realismiin ja machiavellismiin tavalla, mikä sopii tarkastelukulmaksi myös luterilaisesta ihmiskäsityksestä käsin. Hän muun muassa toteaa, että ”moraalisesti vastuullisen toimijan on syytä tietää, millaiset voimat ja rakenteet tosiasiallisesti hallitsevat ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita”.

Sihvola varoittaa: ”Piittaamattomuus olosuhteista ei ole mitenkään ylevää. Hyvä tahto ja tietämättömyys ovat kauhistuttava yhdistelmä”.

Mikä lienee Ruotsin linja pohjoisen Jäämeren toimintojen suhteen. Ilmastostako siellä vain on kysymys?

Toivottavasti Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa laativat sekä yleensä ulkopolitiikan toimijat tietävät Jäämeren öljy- ja kaasukenttien olemassaolon sekä useiden valtioiden mielenkiinnon niiden hyödyntämiseksi.

Ihminen on hyvä ja paha.

Pahojen ihmisten maailmassa tulee olla turvallisuus- ja puolustusjärjestelmä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi sekä puolustamiseksi. Koko Eurooppa – eivätkä vain Suomi ja Ruotsi – on pehmeitten arvojen edustajana sekä houkutteleva että haavoittuva.