Hoitajien palkkahuolet eivät enää vakuuta. Yleisönosastossa on jo vilautettu insuliinikuolemia. Yleisönosastoissa on esitelty myös omia palkkoja bruttoina ja lisineen.

Hoitajat alkavat kerätä päälleen epäluottamusta.

Alkaa syntyä kysymyksiä, mistä perimmältään on kysymys.

Hoitajat eivät kuulu pienipalkkaisiin eivätkä heihin, joilla on pieni eläke. Myöskään kaikki hoitajat eivät ole korkeasti koulutettuja.

He myös ovat itse ammattinsa valinneet.

Toistuva vetoaminen annettuihin lupauksiin ei ole aikuiselle ihmiselle sopivaa.

Perusteettomien vaalilupausten antaminen puolestaan ei ole eettisesti kestävää. Tietämättömyys ja erehtyminen lupaamissaan asioissa pitäisi myöntää.

Tehyn toimenpiteitä on puolustettu myös väitteellä, että veronmaksajat olisivat halukkaita maksamaan hoitajien palkankorotukset. Vastaukset ovat kuitenkin usein myös niin kuin ne kysytään.

Vastuullinen veronmaksaja näkee silmiensä edessä köyhät kunnat sekä veroprosentin korotukset jotka koskevat niitä ihmisiä, joilla on ennestäänkin pienet tai olemattomat tulot. Veroprosentin korotus koskee kipeästi myös keskituloista – hän saattaa ruveta suunnittelemaan paikkakunnan vaihtoa.

Hoitajien pakkotoimet herättävät kysymyksen, mistä muusta on kysymys kuin hoitajien palkoista. Raha ja valta ovat yhteiskuntaa ohjanneet – järkyttäneet – ennenkin.

Kunnan jouduttua taloudellisesti ahtaalle ratkaisua joudutaan etsimään kuntaliitoksista ja suurkunnista. Lopputulos olisi kokoomukselle mieluinen.

Lopputulos olisi Tehyn kokoomuslaiselle puheenjohtajalle siis myös poliittisesti mieluinen.

Vasemmiston innokkuus tehyläisten puolustamisessa ei myöskään vakuuta. Suomen historiassa ei tarvitse mennä kauas, kun lakkoaseen perimmäinen tavoite oli muu kuin välittömästi työhön liittyvä.

Hoitajien palkka-asiat ovat pitkän ajanjakson asia. Niitä on myös hoidettava maltillisesti ja pitkällä aikavälillä. Pysykööt hoitajat työssä, jonka ovat veronmaksajien varoilla saaneet ja jota veronmaksajat ylläpitävät. Maltillisen palkkaratkaisun pitää riittää.

Miesvoittoiset ammattijärjestöt hävetkööt niin kuin ihminen ikinä voi. Niiden toimintatapahan hoitajien esikuvana on – niin voisi ainakin olettaa.