Jokelan tragedia synnytti välittömänä, spontaanina reaktiona järkytyksen ja surun. Näiden jälkeen kysymyksiä ja tapahtumien käsittelyn.

Kukaan ei ketään kehottanut tai käskenyt näin kokemaan, tuntemaan, puhumaan ja toimimaan.

Verilöyly oli tapahtuma, jota ei olisi saanut olla. Se oli vastoin kaikkea sitä, mitä pidetään oikeana ja sallittuna.

Tapahtuma nosti esiin hyvän elämän arvot, jotka olivat mielipiteitä suurempia.

Etiikka ja moraali ilmaisivat olemassaolonsa.

Mistä moraali on peräisin? Mistä se on tullut ihmiskuntaan ja yksityiseen ihmiseen?

Vai onko moraalia olemassa? Onko se vain iso joukko ihmisten sopimuksia? Onko se vain hyväksi koettujen käytäntöjen joukko?

Seuraava artikkeli on erään abiturientin vastaus lukion filosofian etiikan kurssin 12 pisteen koetehtävään ”Moraalirealismi”.

MORAALIREALISMI

Etiikasta ja moraalista keskusteltaessa törmätään usein vastakkainasetteluun moraalirealismin ja antirealismin välillä. Voidaan sanoa, että nämä kaksi toistensa vastakohtaa muodostavat perustan moraaliselle keskustelulle.

Moraalirealismi uskoo objektiivisten arvojen olemassaoloon, kun taas antirealismi kieltää sen mahdottomana.

Mistä objektiivisissa arvoissa sitten on kysymys? Objektiiviset arvot ovat mielipiteistä, tunnetiloista ym. riippumattomia moraalisia totuuksia. Voimme verrata niitä tieteellisiin väittämiin vaikkapa sanomalla, että ”maa kiertää aurinkoa” ja ”murhaaminen on väärin”. Kumpikin väite kuulostaa monen korvaan totuudenmukaiselta, mutta kun asiaa alkaa penkoa tarkemmin, huomaakin miten ongelmallinen moraalirealismi on.

Tiedämme, että maa kiertää aurinkoa, koska maa kiertää aurinkoa ja se on tieteellisesti todistettu. Jos taas sanomme, että murhaaminen on väärin, niin miten se eroaa tieteellisistä totuuksista?

Moraalilauseet ja tieteelliset totuudet eroavat siis toisistaan, vaikka kummatkin ovat tosia. Moraalisia totuuksia emme voi kuitenkaan nähdä samalla tavalla kuin tieteellisiä totuuksia. Moraalia kun ei voida raahata laboratorioon tutkittavaksi eikä mikään mittalaite kykene sitä mittaamaan.

Jos kuitenkin otamme lähtökohdaksi sen, että arvot todella ovat olemassa, meidän tulee myös miettiä, millaisia nuo arvot ovat, miten ne ilmenevät sekä mistä ne ovat peräisin.

Moraalirealismin ehkä suurin ongelma liittyy juuri arvojen ontologiaan, olemassaoloon. Jos arvot ovat olemassa, ovat ne myös hyvin kummallisia olioita. Niitä ei löydä sohvan alta eikä niitä näe mikroskoopilla. Ne eivät siis ole ainetta tai muutakaan ”olevaista” eli sellaista, mitä aistein voimme havaita.

Itse olen miettinyt asian siten, että jos arvot ovat olemassa, niiden täytyy sijaita normaalin todellisuuden ulottumattomissa ”henkimaailmassa”. Tämä maailma on meihin yhtälailla kytköksissä kuin aistein havaittava maailmamme. Tämä ei kuitenkaan ratkaise moraalirealismin perusongelmia.

Jos olisi olemassa yhteinen ”henkimaailma”, jossa nuo arvot olisivat, miksi ihmisillä sitten olisi erilaiset arvot ja moraali? Tällöin joutuisi mahdollisesti sanomaan, että kyse on sittenkin vain mielipiteistä, tunneilmauksista tai kehotuksista. Tämä tarkoittaisi antirealismia.

Jotta voisimme perustella kantaamme moraalirealismin oikeellisuudesta, meidän on myös mietittävä arvojen alkuperää sekä sitä, miten havaitsemme ne.

Nykyään on vallalla kolme määritelmää arvojen alkuperästä. Supernaturalistinen, naturalistinen sekä ei-naturalistinen.

Supernaturalistisessa kannassa kysymys on siitä, että jokin yliluonnollinen voima on asettanut kyseiset arvot.

Myös Platonin ”hyvän idea” on lähellä supernaturalismia. Supernaturalismissa on muutamia selkeitä vahvuuksia ja heikkouksia. Usko korkeimpaan auktoriteettiin on periaatteessa hyvin perusteltu kanta, mutta se on myös kaksiteräinen miekka. Se nimittäin rajoittaa moraalikeskustelua ja saattaa olla kykenemätön muuttumaan. Esimerkiksi islamilaisissa maissa keskustelu naisten aseman parantamisesta on käytännössä mahdotonta, koska Koraanin määräysvalta on ehdoton ja arvot absoluuttisia eli niistä ei tingitä eikä niitä muuteta.

Nykyajan ihmisten on myös ehkä vaikea uskoa yliluonnollisiin voimiin, joten tästäkin syystä supernaturalismi on ongelmallinen. Myös maailman eri uskonnot ja jumalat tuovat omat lisäongelmansa.

Koska supernaturalismi ei useimpia filosofeja tyydytä, on sen rinnalle tullut toinenkin teoria, naturalismi. Naturalismin mukaan ihmisen luonnollinen toiminta on moraalisesti oikein.

Teoriana tämä on lähes yhtä ongelmallinen kuin supernaturalismi. Naturalismi ei ota huomioon sitä, että ihmisellä on luonnollinen pyrkimys myös pahoihin asioihin kuten oman edun tavoitteluun muiden etujen kustannuksella. Voidaan vaikkapa sanoa, että jokin kansa voi perustellusti tarvita lisää elintilaa, mutta se ei oikeuta kansaa ottamaan sitä naapureiltaan.

Naturalismi tuntuu myös jättävän luonnon merkityksen kokonaan sivuun. Tämä tarkoittaisi, että ihmiselle luonnollinen toiminta olisi hyvää, vaikka luonto tuhoutuisi?

Kolmas teoria, ei-naturalistinen käsitys, tarkoittaa sitä, etteivät arvot tule sen kummemmin Jumalalta kuin luonnostakaan. Ne vain ovat, mutta ei tiedetä, missä tai miten ne ovat syntyneet. Tämä kanta on lähellä mystiikkaa ja supernaturalismia, sillä moraali jää lähestulkoon elämän salaisuudeksi.

Näin ei aivan kuitenkaan ole, sillä moraalista on edelleen mahdollista keskustella. Tässäkin on kuitenkin vähintään elefantin kokoinen ongelma: jos moraalin alkuperä ja olevaisuus on todella niin hämärä ja käsittämätöntä, miten voimme ylipäänsä tutkia tai tietää moraalista yhtään mitään? Tällöin emme voisi tietää moraalisia lauseita tosiksi tai epätosiksi.

Olemme nyt pohtineet moraalisten arvojen olemassaoloon ja syntyyn liittyviä ongelmia. Lähtökohtana on yhä se, että arvot todella ovat olemassa. Nyt onkin syytä miettiä, että miten me sitten kykenemme havaitsemaan ne.

Tästäkin asiasta on erilaisia käsityksiä, ja kuten aina filosofisista teorioista puhuttaessa, niihinkin liittyvät omat ongelmansa. Ehkä suosituin teoria on intuitionismi, jonka mukaan meillä on tietty tieto hyvästä ja pahasta luonnostaan eli se vain tulee jostain, vaikka ei tiedetä mistä. Tuo tieto vain on.

Tämä on ongelmallista siinä, että kantaa on lähes mahdoton perustella, joten sitä on myös yhtä vaikea oikeuttaa yleiseksi totuudeksi. Tavallaan näemme asiat ”suoran näkemisen” kautta, mutta aina näin ei ole. Tämän todistaa ongelma, joka tulee verratessa normatiivisia ja tosiasioihin liittyviä lauseita keskenään.

Jos lehdessä vaikkapa lukee ”terroristien pommi-iskussa kuoli 50 ihmistä”, niin onko lauseessa vain kyse faktasta vai sisältyykö siihen myös moraalinen näkökulma?

Tätä ongelmaa antirealistit käyttävät usein moraalirealismin vastustamiseen, mutta tuo kanta on helppo torjua, sillä on tilanteita, joista näemme heti niiden olevan väärin. Vaikkapa lehden otsikko ”Isä ampui vaimonsa ja lapsensa” on tästä hyvä esimerkki.

Supernaturalismissa korostetaan omantunnon asemaa moraalisena havainnoitsijana. Omaatuntoa säätelee Jumalan tahto, jolloin se ilmoittaa, milloin jokin teko on oikein tai väärin.

Tällöin jokin yliluonnollinen voima on moraalitarkkailijamme. Tämä näkemys on hyvin perusteltu, mutta tässä ja intuitionismissä on pieni ongelma. Omatunto ei aina sano, mitä tehdä. Esimerkiksi aseista kieltäytyminen voisi siis olla moraalisesti yhdentekevää? Toisin sanoen, onko mahdollista, että jotkin asiat jäävät kokonaan moraalin ulkopuolelle?

Nämä kaikki asiat näyttävät, miten paljon vaikeuksia moraalirealismin oikeutus tuo tullessaan. Jos olisi olemassa kaikille yhteisiä arvoja, miten torjua kulttuurirelativismi?

Jos olisi olemassa nuo arvot, niin eikö kaikilla pitäisi silloin olla samanlaiset arvot? Vai onko moraalimme todella niin opittua ja kulttuurisidonnaista, että opimme pitämään omaa moraaliamme ainoana oikeana?

Relativismi on haaste moraalirealismille, ja meidän tulisi jotenkin kyetä osoittamaan, että tietyt asiat aiheuttavat paheksuntaa kaikissa ihmisissä kulttuurista riippumatta. Tämä todistaisi objektiivisten arvojen olemassaolon.

Mika Sutinen 3 F
Ylioppilas Raahen lukiosta vuonna 2004