Jokelan surmatyön tekijän Pekka-Eric Auvisen sanotaan olleen kiinnostunut filosofiasta.

Auvisen jälkeensä jättämässä testamentissa, Luonnollisen valitsijan manifestissa, onkin yli-ihmisoppia ja herramoraalia edustavaan filosofi Friedrich Nietzscheen viittaavia korostuksia.

”Kun tarkkailen ihmisiä, joita näen joka päivä yhteiskunnassa, koulussa ja kaikkialla … en voi sanoa kuuluvani samaan rotuun kuin tämä kurja, ylimielinen ja itsekäs ihmisrotu. Ei! Olen kehittynyt askeleen ylemmäksi!”

Sitten Auvinen menee vielä pidemmälle. ”Voitte toki sanoa, että minulla on jonkinlainen ”jumalakompleksi”, toki …teillä on sitten ”ryhmäkompleksi”! Verrattuna teihin jälkeenjääneisiin massoihin, olen todellisesti jumalankaltainen.”

”Kuitenkin elämä on myös sitä, mitä yksilö sillä haluaa tehdä. Ja minä olen oman elämäni diktaattori sekä jumala. Ja minä olen valinnut tieni.”

Manifestissa ja muissa 18-vuotiaan selityksissä on viitteitä myös suomalaisen ekofasistin ja ekofundamentalistin Pentti Linkolan tekstien vaikutuksesta. ”Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken.”

Auvisen mielestä vain vahvojen – älykkäiden, itsetietoisten ja vahvamielisten – yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen – tyhmien, jälkeenjääneiden ja heikkomielisten – tulisi kuolla.

Linkola on tullut tunnetuksi myös ei-demokraattisista ajatuksistaan. Häntä on myös luonnehdittu elitistiseksi.

Auvisella on viha tämän päivän yhteiskuntaa kohtaan.

Ilmaisu ”lopullinen ratkaisu” voisi osoittaa yhteyttä Adolf Hitlerin ilmaisuihin. Myös Hitlerissä kehittyi viha nuoruutensa yhteiskuntaa, sen ajan Wieniä, kohtaan.

Hitlerin vihan historiaa on jäljitetty hänen lapsuuteensa. Hitlerin ajattelua on jäljitetty myös hänen aikansa yhteiskunnallisen ajattelun ilmapiiriin (Nettilehti Sermones ”Saiko Adolf istua isän sylissä?” 5.10.2007)

Syyttäessään aikamme ihmisten enemmistöä heikkomieliseksi, tietämättömäksi ja jälkeenjääneeksi massaksi, joka toimii kuin ohjelmoidut robotit ja hyväksyy orjuuden vapaaehtoisesti Auvinen samalla pitää ihanteenaan orjayhteiskuntaa: ”tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina”.

Auvisen yhteiskunta-ajattelussa on katsottu vilahtavan antiikin filosofin Platonin valtiollista näkemystä. Platonin yhteiskunnassa oli kolme luokkaa. Ylimpänä filosofihallitsija ja alimpana tuottajat, työläiset ja elinkeinonharjoittajat. Keskiluokka hoiti käskyjen toteuttamisen.

Platonin vuonna 380 eKr Ateenaan perustama Akatemia toimi noin 900 vuotta. Se on ollut yliopistojen esikuva. Filosofista keskustelua ja elämää kantoi rakkaus totuuteen, joka myös siivitti kohti oikeaa tietoa.

Auvinen kirjoittaa manifestissaan: ”En voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa ja todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena … olen tullut siihen pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan”.

Auvisen ajattelu poikkeaa ratkaisevasti Platonin pääopista, ideaopista. Sen mukaan aistihavainnon kautta ihminen on tekemisissä vain olioiden muuttuvan maailman kanssa. Platon mukaan mielipiteiden ja luulojen maailma ei kohoa todellisen tiedon tasolle.

Auvinen rakastaa vihaa. ”Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan.”

Platonin perimmäisiä arvoja olivat hyvyys, totuus ja kauneus.

Auvisen tekstit ovat surullinen testamentti. Lapsuudesta vasta vähän aikaa sitten nuoruuteen puhjennut kukka lakastui saman tien.

Auvisen yhteiskunnallinen fanaattisuus on rinnakkainen mille tahansa uusista asioista innostuneille palopuheille. Ei liene väärä sekään huomio, että Suomessa on viime aikoina perustettu erilaisia hyvinvointipalvelujakin pelkästään muutaman päivän kurssi-innostuksella. Uusi asia on ollut löytö. Sen kanssa syntyi heti fanaattinen innostus.

Filosofia alkaa ihmettelystä ja jatkaa kysymyksin. Se ei synnytä fanaattisuutta.

Filosofia hyväksyy tilanteen, jossa kysymykseen ei ole vastausta. Ilman vastausta olemisen paikka on jälleen uusi ihmettelyn paikka, josta edetään kysymyksin.

Henkilö, jonka voidaan sanoa olevan filosofi, rakastaa tietoa ja totuutta niiden itsensä vuoksi. Viisaus, jota filosofin katsotaan pyrkivän edustamaan, yhdistetään tietoon, totuuteen ja moraaliseen kypsyyteen.

Filosofia kysyy, mikä on hyvää ja mikä on oikeaa. Miten elää hyvä elämä? Mitä on oikeudenmukaisuus? Millainen on hyvä yhteiskunta? Mitä ovat kauneus ja taide? Mitä on pätevä päättely? Mitä yleensä on? Mitä on oleva? Mitä ovat olemassaolo ja todellisuus? Mitä on tieto ja mitä yleensä voimme tietää?

Rakastaessaan totuutta filosofinen ajattelu problematisoi, kyseenalaistaa. Se etsii uusia näköaloja itsestäänselvyyksiin arkipäivässäkin. Filosofinen ajattelu erittelee ja muotoilee näkemyksiä uudelleen. Se pitää tärkeänä argumentointia arvioidessaan ja kommentoidessaan näkemysten pätevyyttä.

Nuoren ihmisen, Pekan, edessä oli ihanaa nuoruutta pitkästi, leveästi ja korkeasti. Niin myös koko elämä.

Pekalla olisi ollut mahdollisuus opetella kysymysten tekemistä sekä ihmettelyä silloin, kun vastausta ei heti löydy. Ihmettelemisen paikka olisi ollut paikka jälleen uusille kysymyksille ja mahdollisesti uusille vastauksille.

Ihmettely ja kysymykset eivät tosin anna mahdollisuutta ruveta jumalaksi.