”Omasta lapsuudesta muistan hetkiä, jolloin isä tuli kotiin pitkältä matkalta. Ne hetket ovat erityisen mukavia muistoja. Yksi kerrallaan hän nosti meidät korkealle ilmaan. Hän otti jokaisen meistä erikseen huomioon ja lopuksi istui tuolilla pitäen sylissään useita lapsia. Isän syli oli turvallinen paikka.”

”Kun omat lapset olivat pieniä, kotiin tuleminen oli riemastuttavaa. Lapset tulivat ovelle vastaan. Syliin ottaminen tuntui hyvältä”.

Muistelija on oululainen tekniikan tohtori Erkki Alasaarela parinvuoden takaisessa Päivämiehen kolumnissaan.

Aadolf Hitlerin elämäkertakirjallisuudesta ei löydy vastaavia tietoja Adolf-pojan isän Alois Hitlerin käyttäytymisestä. Syliin ottamiseen viittaavaa tai vastaavaa hellyyttä ei löydy Hitlerin omaelämäkerraksi luettavassa teoksessa ”Taisteluni”.

Saiko Adolf istua koskaan isänsä sylissä?

Adolf Hitler oli aikuisena hullu, mielipuoli, moraaliton, järjetön, peto. Müncheniläisiä hävettää, kun matkailijat ovat kiinnostuneita Hitleriin liittyvistä muistopaikoista, joita heidänkin kotikaupungissaan on useita. Kirjallisuus ja muu taide pyrkivät pureutumaan Hitlerin elämänkaareen faktaa ja fiktiota sekoittaen.

Aadolf Hitlerin hulluuteen, mielipuolisuuteen, moraalittomuuteen, järjettömyyteen, petomaisuuteen on etsitty syitä ja etsitään yhä.

Tutkiessaan lasten kasvatuksen vaikutusta lapsen myöhempään elämään sveitsiläinen psykoanalyytikko Alice Miller päätyi tutkimaan Aadolf Hitlerin persoonan, toiminnan ja lapsuuden yhteyttä. Millerin mielestä yhteys on selvä. Hän pureutuu Hitlerin lapsuuteen.

Hitlerin elämäkerroissa tuodaan toistuvasti esiin isän, Alois Hitlerin, väkivaltaisuus. Äitikään ei kyennyt varjelemaan lastaan mieheltään, joka löi poikaansa ja pieksi. Adolf piestiin melkein hengiltä hänen ollessaan 11-vuotias.

Millerin mukaan Hitler aikuisena käyttäytyi kuten oli kokenut isänsä. Hän oli tiedostamattaan omaksunut isänsä käyttäytymisen ja toteutti sen maailmanhistoriassa. Kriittisen poikansa silmissä Alois oli juuri se jäykän sotilaallinen, univormupukuinen ja hiukan naurettava diktaattori, jollaisena Chaplin on Hitlerin elokuvassaan esittänyt ja minkälaisena myös viholliset näkivät hänet, Miller kirjoittaa teoksessaan ”Alussa oli kasvatus”.

Milloin vuonna 1889 syntyneessä Adolf Hitlerissä kasvatuksen tulokset alkoivat sitten ilmetä?

Oliko kodin väkivallan lisäksi muita kasvattajia?

Isän traumaattisuuden lisäksi kasvattajana oli Itävallan puolella lähellä Saksan rajaa – jossa myös Hitlerien koti sijaitsi – asuvien saksalaisten ajanhenki, saksalaisuus.

Mutta miksi saksalaisuus muuttui Hitlerissä saksalais-kansalliseksi kiihkoksi?

Teoksessaan ”Taisteluni” Hitler kertoo jo varsin nuorena ottaneensa osaa vanhan Itävallan kansallisuustaisteluun. Hän oli keräämässä rahaa ja osoittamassa mieltä ruiskaunokein ja musta-puna-keltaisin värein. Pojat tervehtivät toisiaan Heil-huudoin ja lauloivat varoituksista ja rangaistuksista välittämättä Itävallan keisarihymnin sijasta Saksan kansallislaulua ”Deutschland über alles”.

Siis jo aikana, jolloin Hitler oli koulupoika ja asui kotonaan vanhempiensa kanssa!

Järkytetty lapsi ja kiihkeä politikointi!

Milloin nationalismi nousi Hitlerissä tietoisuuden asteelle?

Adolf-pojan historian opettajana Linzin reaalikoulussa oli saksalaismielinen tohtori Leopold Pötsch, jonka opetuksen seuraamista Hitler kuvaa: ”Istuimme hievahtamatta paikoillamme, usein intoa hehkuen, välillä jopa kyyneliin asti liikuttuneina”.

Linzin reaalikoulun historian opettajan vaikutus saattoi olla murrosikäiseen poikaan ratkaiseva. Hitler nimittäin kirjoittaa Taisteluni-kirjassa: ”Tämä kehityksen kulku tapahtui minussa nopeasti, niin että jo viisitoistavuotiaana pystyin ymmärtämään, mitä eroa oli …´patriotismilla´ ja kansallisella ´natsionalismilla´, ja jo silloin minulle oli olemassa ainoastaan jälkimmäinen”.

Rikottu lapsi oli hyvä kasvualusta eheyttä mainostavalle opetukselle.

Kun Hitler 18-vuotiaana lähti Wieniin tarkoituksenaan taideopinnot, hän katseli Itävallan pääkaupungin elämää saksalaisnationalistisin silmälasein. Pötschin opetukset ruumiillistuivat. Hitler ei ollut päässyt haluamaansa oppilaitokseen. Niukka toimeentulo kurjisti elämää ja muistissa olivat reaalikoulun aikaiset opetukset. ”Emmekö me jo koulupoikina tienneet, ettei tämä Itävallan valtio tuntenut ja ettei se ylipäänsä voinutkaan tuntea lainkaan rakkautta meitä saksalaisia kohtaan.”

Nuoressa sydämessä asui jo myös juutalaisviha. ”Se rotujen sekoitus, joka oli nähtävissä pääkaupungissa, tuntui vastenmieliseltä . . . mutta kaikkien näiden lomassa ihmiskunnan ikuisina mätäbakteereina juutalaisia ja taas juutalaisia.”

Hitler tutustui Wieniin myös poliittisesti. Hän kävi parlamentin istunnoissa. Tarkkailunsa hän tiivisti kielteiseksi johtopäätökseksi ja totesi myös: ”Wien oli ja se jäi elämän ankarimmaksi, mutta perinpohjaisimmaksi kouluksi. … Siinä kaupungissa sain suurin piirtein maailmankatsomuksen perusteet ja yksityiskohdissa valtiollisen katsantokannan pohjan, jota sitten myöhemmin on tarvinnut vain eräissä kohdin täydentää, mutta jota en ole koskaan menettänyt.”

Hitler alkoi olla valmis siihen, mikä sai kirjallisen asun vuonna 1924 julkaistussa omaelämäkerrassa ja ohjelmajulistuksessa ”Taisteluni”.

Välissä oli ensimmäinen maailmansota. Hitler jäi sodan jälkeen armeijan palvelukseen Müncheniin. Vuonna 1920 kuin sattumalta noin 30-vuotias Hitler tutustui Münchenissä poliittiseen puolueeseen, joka alkoi kiinnostaa. Puolue oli tuleva Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue, jonka hyväksi hän jo vuonna 1922 osallistui vallankaappausyritykseen.

Vankilaan joutuneen Hitlerin toiminta puolueen jäsenenä oli poliittisesti radikaalia. Merkille pantavaa on erityinen kiinnostus propagandan keinoihin. Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa oli karvas saksalaisnationalistille ja nyt kansallissosialistille, natsille. Vankila-aikana vuonna 1924 syntyneessä Taisteluni-teoksessa on kirjattuna kaikki se, mikä Saksassa alkoi tapahtua ja mitä tapahtui toisen maailmansodan aikana.

Siis, missä vaiheessa Hitlerissä alkoivat ilmetä – alkoivat ruumiillistua – hulluus, mielipuolisuus, moraalittomuus, järjettömyys, petomaisuus?

Lapsi ei ole koskaan mitään näistä. Millerinkään mielestä ei edes kaikkien aikojen suurin rikollinen ole syntynyt tähän maailmaan rikollisena.

Mitä Adolf-lapselle oli tapahtunut?

Siitä päätellen, mitä Miller ja muut Hitlerin lapsuudesta kirjoittaneet, ovat kertoneet, Adolfia kuritettiin väkivaltaisesti. Miller kysyy: ”Mitä tuo lapsi itse tunsi ja koki, mitä häneen patoutui, kun hänen isänsä päivittäin löi ja nöyryytti häntä?”

Millerin mukaan Alois yhä uudelleen purki poikaansa sokeaa raivoaan oman lapsuutensa nöyryytyksistä. Erään kerran Adolf oli päättänyt – rohkeuden merkiksi, josta hän oli lukenut – olla ääntä päästämästä isän lyödessä. ”Äiti luuli minun tulleen hulluksi kun ylpeydestä loistaen sanoin isälle: Isä löi minua kolmekymmentäkaksi kertaa!”

”Adolf Hitlerin lapsuuden esimerkki antaa meille mahdollisuuden tutkia, millä tavalla syntyi sellainen viha, jonka vaikutuksesta miljoonat ihmiset joutuivat kärsimään”, Miller toteaa.

Pahoinpidellyn Adolfin viha kasvoi jatkuvasti. Vaikka hän olisi mitä tehnyt, hän ei päässyt isänsä lyöntejä pakoon. Isän ja pojan välillä ei ollut mitään hellyyttä, Miller tulkitsee Hitlerin oman ilmauksen ”herra isä” Taisteluni-teoksessa.

Missään perheessä lasta ei lyödä jatkuvasti kuten Adolfia pieksettiin ja siitä syystä heidän vihansakaan ei kehity niin ”puhtaassa” muodossa kuin se kehittyi Adolf Hitlerissä, Miller sanoo.

Alois Hitler kutsuikin poikaansa kuin koiraa viheltämällä.

Alasaarela kirjoittaa kolumnissaan: ”Kolme viikkoa sitten katselin joutsenen lähtöä pesästään. Joutsenäiti johdatteli viisi pienokaistaan ensimmäisen kerran veteen. Lähelle tuli suuri joutsen. Yksi pienistä lähti innoissaan uimaan sitä kohti mutta pysähtyi puolivälissä ja kääntyi takaisin. Se ei ollutkaan isäjoutsen. Kohta oikea isäjoutsen laskeutui perheensä keskelle. Se sulki pitkine siipineen koko perheen syliinsä. Riemua riitti pitkään. Isä oli tullut kotiin”.

Joutsenen poikaselle – eläimelle – isäjoutsenen kotiintulo merkitsi turvallisuutta ja riemua. Adolfille – ihmisen lapselle – isän kotiintulo merkitsi pelkoa ja vihaa.

Mahtoiko siis Adolf koskaan istua isänsä sylissä?

Pienempänä käsivarsien syleilyssä. Isompana körö-körö-kyydissä tai muuten vain.

Oliko isä Alois koskaan nostanut Adolf-vauvaa kehdosta ja käsivarsillaan ihaillut, rupatellut, höpötellyt, hyräillyt ja laulanut? Oliko Alois koskaan vuoleskellut tai pajassa takonut Adolfille jonkin mielenkiintoisen esineen tai vempainen? Olivatko isä ja poika koskaan yhdessä etsineet onkimatoja ja saapastelleet peräkkäin lammelle kalaan?

Oliko Adolf hihkaissut kotiin tulevalle isälleen ”terve, iskä”, ”hei, isi”?

Mutta, mutta!

Miten yksi rikottu ihminen voi saada itselleen kannattajia? Ensin müncheniläisten keskuudesta, sitten suuren osan muista saksalaisista.

Olivatko hekin rikottuja? Olivatko hekin yhtä hurmioituneita saksalaisuudesta kuin Hitler?

Heillä oli alussa kasvatus, väittää Miller. Heidän tahtonsa oli toisen ihmisen tahto.

Mutta eihän yhden Hitlerin tahto voi muuttua kovallakaan kasvattamisella kokonaisen kansan tahdoksi.

Hitlerillä olivat propagandan menetelmät … Hän esittelee ne jo Taisteluni-kirjassa.