Yleisradion kuunnelmasarja Knalli ja Sateenvarjo mässäilee viranhaltijoiden saamattomuudella, ammattitaidottomuudella ja leväperäisyydellä.

Jarno Moisala kirjoitti maanantain kolumnissaan paikallislehti Raahen Seudussa valtiontalouden tarkastusviraston huolestumisesta valtion virkamiesten tekemien väärinkäytösten tähden. Yhtenä esimerkkinä Moisalalla on valtion liikelaitoksen Tieliikelaitoksen, nykyisen Destian, kaveri joka käy viinapulloa vastaan lanaamassa tutun mökkitien pätkän.

Muina esimerkkeinä Moisalalla ovat Finnairin Plus-pisteiden väärinkäyttö ja yleensä jonkin viraston polttoainekortilla polttoaineen ottaminen omaan autoon.

Moraalikäsitys on pienissä asioissa löyhä, oikean ja väärän raja harmaa – jopa Raahessakin, Moisala kirjoittaa.

Myös venäläisen vuosina 1809 – 1852 eläneen klassikkokirjailijan Nikolai Gogolin näytelmä ”Reviisori” on kuvaus viranhoidosta palkkansa nostavista surkimuksista. Gogolin kuvaamat henkilöt olivat lisäksi korruptoituneita ja käyttivät lahjuksia virka-asemansa säilyttämiseksi ja uralla etenemiseksi.

Venäläinen 1800-luvun yleisö luki ja katsoi Reviisorin naurunpyrskähdyksin.

Naurulla reagointi oli Gogolille kuitenkin suuri pettymys. Hän kysyi ja totesi: ”Mille nauratte? Itsellenne nauratte!”

Ammattitaitoa ja rehellisyyttä arvostavien suomalaisten on vaikea sopeutua kokemukseen, että suuren hallintojärjestelmän jossakin ratkaisevassa kohdassa työskentelee viranhaltijoita tai muita työntekijöitä, joihin Gogolin ja myös Knalli ja sateenvarjo-sarjan kirjoittajan kuvaukset sopivat.

Miksi myös jokin ratkaiseva toiminto voi olla tyhjäkäynnillä tai turhaan odottaa aivan uusia ajatuksia eli sitä paljon puhuttua luovuutta, innovatiivisuutta?

Huomio koskettaa läheltä myös Raahea, jonka työntekijä- tai viranhaltijavalinnat ovat voineet olla hyvin läpinäkymättömiä.

Yleisöönsä pettyneellä Gogolilla oli myös ymmärtäjiä. Keisari Nikolai I:n kerrotaan näytelmän esityksen jälkeen sanoneen, että kaikki saivat Reviisorista ja hän itse eniten.

Gogol kuitenkin katsoi käyttäneensä naurua varomattomasti ja ryhtyi kirjoittamaan toista pääteostaan ”Kuolleet sielut” tehden siitä enemmän kuin yhteiskunnallista irvailua. Teoksen ainoa tarkoitus oli arvokeskustelu.

Suomalainen yhteiskunta on muuta kuin Gogolin kuvaama, mutta Gogolin kaipaamaa yhteiskunnallista arvokeskustelua työmoraalinkin näkökulmasta tulisi käydä. Suomen valtiontalouden tarkastusviraston huolestumisen, josta Moisala on kirjoittanut, voi nähdä kehotuksena siihen.