Suomen perustuslain 93§ toteaa ulkopolitiikan johtamisesta: ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.

Lainkohdan on sanottu olevan hämärä tai valuvikainen. Se ei ole niitä kumpaakaan.

Perustuslain 93§ nykyisessä muodossaan takaa Suomen ulkopolitiikan johtamiseen mahdollisimman suuren asiantuntemuksen.

Teksti on myös niin kuin se luetaan. Hengityskatkon voi pitää joko sanojen presidentti ja yhteistoiminnassa välillä tai sanojen yhteistoiminnassa ja valtioneuvoston kanssa. Sana ”yhteistoiminnassa” pysyy kummallakin lukutavalla.

Kummallakin lukutavalla säilyy myös lainkohdan henki: asiantuntemus Suomen ulkopolitiikan johtamisessa siitä huolimatta että kysymyksessä on myös toimivallan delegoiminen.

Suomen perustuslaki on vasta seitsemän vuoden ikäinen. Se tuli voimaan 1. maaliskuuta 2000.

Uusi perustuslaki tehtiin parlamentarismia korostavaksi. Suomessa ei silti olla valmiita seremonialliseen presidentin virkaan. Sellainen koetaan jopa vastenmielisenä ja suomalaiseen keskiluokkaiseen arjen kulttuurissa elävään kansalaisyhteiskuntaan täysin sopimattomana. Roskakulttuuria, sanoisi joku.

Suomessa ei hyväksytä myöskään itsevaltiutta, ei edes valistuneeksi nimettyä jos sellainen olisi yksinvaltiudessa edes mahdollista.

Perustuslain 93 §:n ”yhteistoiminnassa” on oleellinen säädös. Oleellista on myös, että presidentti mainitaan ensin ja vasta sitten valtioneuvosto.

Tietenkin on tarkasteltava vaihtoehtoja. Miten olisi, jos lainkohta kuuluisi: ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto …” tai ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa pääministeri yhteistoiminnassa muun valtioneuvoston kanssa”.

Presidentiksi valittu henkilö on useasti kulkenut useamman arvioinnin läpi kuin pääministeri. Jo hänen persoonaansa kohdistuu enemmän luottamusta kuin pääministeriin, joka on nimetty tehtävään puoluejohtajan paikalta. Voisi kysellä jo Eero Heinäluoman ulkopoliittisia ansioita. Ammattiyhdistysasiat hän tuntee, mutta ei ulkopolitiikkaa eikä sen johtamista.

Entä muiden puolueiden tämän hetkiset puoluejohtajat? Entä eduskunta, jonka yksittäisten kansanedustajien keskusteluja Suomen ulkopolitiikasta ja sen johtamisesta ei kohtaa juuri missään?

Nykyisen perustuslain muuttaminen ulkopolitiikan johtamista koskevalta osin on vakava asia. Ei riitä, että presidentin valtaoikeuksiin puututaan parlamentarismiin vedoten. Toteutuisiko lainkohdan muuttamisen jälkeen todellinen parlamentarismi niinkään hyvin kuin se tällä hetkellä toimii? Syntyisikö epävarmuutta entistä enemmän? Kahden lautasen ongelma olisi pientä sen rinnalla.

Ulkopolitiikan johtamista koskeva perustuslainkohta on tällä hetkellä sopivasti jännitteinen. Sana ”yhteistoiminnassa” ei poistu, vaikka sen toimivuus olisi koetteillakin. Sen olemassaolo kuitenkin takaa, että myös kansalaiset voivat sen valossa katsella, mitä valtakunnan ulkopolitiikan johdossa tapahtuu. Se antaa sen luottamuksen, joka ulkopolitiikan johtoa kohtaan tulee olla.

Yhteistoiminnassa tapahtuva ulkopolitiikan johtaminen on myös vakuutus siltä varalta, jos valittu presidentti osoittautuisikin huonoksi ja/tai heikoksi. Se on vakuutus myös siltä varalta, jos pääministeriksi nimetty henkilö osoittautuisi tehtävänsä hoidossa heikoksi ja/tai huonoksi. Se pakottaa koko valtioneuvoston laaja-alaiseen vastuuseen ulkopolitiikan johtamisessa.