Puolalaisen Jozef Molkan odotetut muistelmat saksalaisten toisen maailmansodan aikaiselta kenttäratatyömaalta Pohjois-Suomessa, Taivalkoskella, ovat nyt saatavilla suomeksi. Tänä vuonna ilmestyneen teoksen ”Sota minun muistoissani” suomentaja on Suomessa asuva Karol H. Przeliorz.

Molka ja 600 muuta puolalaista oli vangittu kotoa tai suoraan kadulta ja kuljetettu määränpäästä tietämättöminä Gdanskista rahtilaivalla Hankoon, sieltä junalla Rovaniemelle matkan jatkuessa kuorma-auton lavalla pressun alla vierivieressä seisten Taivalkoskelle venäläisen sotavankileirin naapuriksi.

Molka oli 18-vuotias kun hänet joulun alla 1942 vangittiin ja heti uuden vuoden jälkeen alkoi Taivalkosken Inkeen kylässä kuusimetsään merkitys tien rakentaminen. Ratatyömaalta työvelvolliset vietiin vetäytyvien saksalaisten mukana syksyllä 1944 Norjaan, josta Molka pääsi palaamaan Puolaan marraskuussa 1945.

Saksalaiset rakensivat vuosina 1942 – 1944 kapean kenttäradan Hyrynsalmelta Suomussalmen ja Taivalkosken kautta Kuusamoon. Työssä oli mukana Saksan sotavoimien lisäksi saksalaisten pakolla ottamia työvelvollisia ja sotavankeja, joita Molka nimittää muistelmissaan myös orjiksi.

Kengät, muu vaatetus ja ruoka eivät vastanneet Suomen talven ja työn vaatimuksia. Työntekoa vartioitiin kiväärinpiipuin ja –perin, pampuin, lyönnein, huudoin ja kiroiluin. Työvelvolliset pohtivat oman nääntymisensä rajoja nähdessään venäläisten vankien turvonneet kasvot ja hautajaiset, joissa alastomat ruumiit kannettiin lankulla ja vedettiin sitten pulkalla jollekin metsäiselle hautausmaalle.

Ukrainalaisten vartijoiden ainoaksi tehtäväksi leipänsä eteen Molka näki uhoamisen, kiväärin perällä hakkaamisen ja vajavaisen työn ilmiantamisen. ”Wachmanit osasivat edes jollain tavoin organisoida työtä, mutta ukrainalaiset olivat kuin usutettavissa olevia koiria.”

Saksalaiset vartijat, wachmanit, eivät saa Molkalta sen parempaa yleisarvosanaa. Kunniattomina mieleen jääneitä hän arvioi: ” Heti Inkeeseen tulomme jälkeen he hyökkäsivät kimppuumme kuin raivotautiset koirat ja vahtivat meitä työssä kuin valppaat ajokoirat. Ajan kuluessa opimme tuntemaan heidän erilaiset luonteensa, heikot kohtansa ja mielialansa. Olimme oppineet toimimaan niin, ettemme olisi silmätikkuina ja saisimme näin mahdollisimman vähän iskuja. Rangaistus seurasi, jos ei ollut riittävän ahkera työssä, puhdisti lapion väärin työn loputtua, oli nälkäinen, huulien asento oli väärä vääränä hetkenä … Oli hyvin tavallinen sanonta, että jotakuta hakattiin pelkästään olemassaolon vuoksi.”

Venäläisiä vankeja vartioivat Wehrmachtin wachmanit, mutta Molkan arvelujen mukaan julmimmin vankeja käsittelivät keskitysleirien kapoja vastaavat ”pollarit”. He olivat vangeista valikoituneita luopioita, joiden laulavat huudot, piiskaaminen ja kiroilu kantoivat metsän hiljaisuudessa kauas.

Venäläisten vankien ”todellinen gehenna” alkoi Saksan armeijan vetäytyessä Pohjois-Suomen kautta Norjaan. Aluksi he tekivät töitä kuten työvelvolliset, mutta myöhemmin heitä ajettiin kuin karjaa, he joutuivat kulkemaan jalan satoja kilometrejä, Molka kertoo. ”Tämän marssin aikana heitä kuoli joukoittain.”

Mitä tekivät puolalaiset kiusaajilleen, kun kesken perääntymisen tuli tieto Saksan antautumisesta?

Ainakin saksalaiset itse pelkäsivät.

Sodan päätyttyä eräs puolalainen kohtasi yllättäen hänet Gestapolle ilmiantaneen saksalaisen. Saksalainen kalpeni ja alkoi vapista. Puolalainen kirosi, mutta jatkoi sitten ”näethän, että voisin tehdä sinulle nyt melkein mitä tahansa, mutta me puolalaiset emme ole murhaajia”.

Puolalaisella moraalisuudella työvelvolliset pitivät joukkonsa järjestyksessä myös Taivalkoskella. Jos kavereiden kesken syntyi tappeluita, seurauksena saattoi olla hyvän käytöksen oppitunti ”ettekö häpeä, eikö teille riitä, että saksalaiset hakkaavat meitä, ettekö itse ole sen parempia?” Järkeen vetoaminen auttoi, sillä kukaan ei halunnut joutua verratuksi saksalaisiin.

Räätälintaitoisena Molkan ei tarvinnut koko aikaa olla tie- ja ratatöissä. Hän sai toisen työvelvollisen kanssa parakissa ja läheisessä maalaistalossa talon ompelukoneella korjata vaatteita, paikata ja ommella vanhoista vaatteista kokonaan uutta.

Vuonna 1990 Molka palasi Taivalkosken ja kenttäradan maisemiin Puolan television kuvausryhmän kanssa. Hän vieraili jopa talossa, jossa teki räätälintöitä. Tutun ompelukoneen ääressä kuvattuna hän on muistelmiensa suomennoksen takakannessa.

Molkan teoksen ”Sota minun muistoissani” kustantaja on Taivalkosken 4H-yhdistys. Painopaikka on Koillismaan kirjapaino Kuusamo.