Suomen sodan Siikajoen taistelu 18. huhtikuuta 1808 sytytti suomalaiset näkemään maansa itsenäisenä valtiona.

Ruotsin strategia Suomen puolustamiseksi venäläisten hyökätessä ei toiminut. Venäläisten takaa-ajama Suomen armeija oli perääntynyt jo Pohjois-Suomeen asti.

Mikä nyt eteen?

Suomen armeija otti ohjat omiin käsiinsä ja voitti voimakkaan vihollisen. Eversti K. J. Adlercreutz oli kääntänyt perääntymisen vastoin ylipäällikkö W. M. Klingsporin käskyä hyökkäykseksi venäläisiä vastaan.

Sotilaiden riemu oli rajaton. ”Rantsilassa riemu raikui, leiriss’ oli juhlan vietto; voitost’ oli Siikajoen tullut Cronstedtille tieto …”, kuvataan voittoisan taistelun jälkeistä iloa Cajanderin käännöksen Vänrikki Stoolin tarinoissa.

Uudessa Juhani Lindholmin suomennoksessa ”Vänrikki Ståhlin tarinat” sotilaat riemuitsevat: ”Rantsilassa raikui riemu Cronstedtin ja muiden miesten: illansuussa kuulivat he Siikajoen voitonviestin …”

Voitto oli saatu ilman Ruotsin, emämaan, apua. Sitten olivat vielä Revonlahden, Pulkkilan ja Iisalmen lähellä Koljonvirran taistelut.

Todettiin tultavan toimeen ilman Ruotsia. Venäläisiksi taas ei haluttu tulla.

Alettiin sielunsilmin katsella Suomea itsenäisenä valtiona.

Mitä Ruotsin kuningaskunta tosiaan kykenisi myöhemmin antamaan Suomelle, jota se ei ollut kyennyt edes puolustamaan?

Olisiko Suomi koskaan itsenäistynytkään Ruotsin osana? Mikä prosessi olisi tarvittu Suomen itsenäistymiseksi? Sota? Olisiko riittänyt pelkkä asiakirjojen allekirjoitus?

Miten Suomelle ja myös emämaalle Ruotsille olisi käynyt toisen maailmansodan puhjettua?

Entä mitä olisivat olleet Suomen henkinen ilmapiiri ja kulttuuri jo keskiajalta lähtien, jos maa olisi ollut venäläisen hallinnon alainen? Entä jos Pähkinäsaaren rauhan raja olisi kulkenut etelämpää kuin Raahen Pattijoen kohdalta? Entä jos bysantin kulttuuri ja ortodoksinen kirkollinen elämä olisivat tulleet Suomessa hallitseviksi? Olisiko Suomi 1800-luvulla ollut sitä, millaiseksi Venäjä kuvataan venäläisten klassikoiden kirjallisuudessa?

Entä mikä olisi ollut suomalaisuuden ja Suomen kansan kohtalo, jos Suomi ei olisi itsenäistynyt vuonna 1917? Entä jos bolševikkivallankumous olisi ulottunut Suomeen? Asuttaisivatko suomalaiset nyt Siperian kylmiä kyliä ja Suomi olisi venäläisten asuttama? Miltä Suomi näyttäisi tällä hetkellä? Mitä kieltä täällä puhuttaisiin?

Kysymyksiä Suomen ja suomalaisuuden kohtalosta riittää.

Suomen sodan jälkeen suomalaiset huomasivat olevansa kahden kuoren välissä. Ruotsista ei ollut ollut avuksi ja Venäjän apua ei olisi haluttu.

Tässä historiallisessa ilmapiirissä J. L. Runeberg kirjoitti Vänrikkinsä. Ovatko ne siis kiihkoisänmaallisuutta vai ainoastaan isänmaallisuutta? Ylioppilaat lauloivat Maamme-laulun ensi kerran vuonna 1848 eli heti samana vuonna Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan ilmestyttyä. Tämän päivän suomalaiset laulavat Maamme-laulun isänmaallisina itsenäisen Suomen kansalaisina.

Suomentaja Lindholm pitää Vänrikkejä isänmaallisena taiderunoutena, ei sotahistoriana. Suomen sota tarjosi kehykset isänmaallisuudelle. Runebergin runot eivät kuitenkaan ole sotadokumentti, Lindholm korostaa tänä vuonna ilmestyneiden tarinoiden esittelyssä.

Runeberg oli antiikin tuntija sekä latinan- ja kreikan opettaja, ja hän sovelsi tuntemansa antiikin sodat Suomen sotaan. ”Niin merkittävä yhteiskunnallinen taustavaikuttaja kuin olikin, Runeberg ei, toisin kuin ystävänsä Snellman ja Topelius, suoraan halunnut osallistua eikä erityisemmin ottaa edes kantaa politiikkaan. Kenties siksikin on vain oikeutettua, että Vänrikki Ståhlin tarinat palautetaan sinne, minne ne kuuluvat – runouteen”, Lindholm kirjoittaa.

Sivistyksensä, kulttuurinsa, historiansa ja elämäntapojensa perusteella olisi ollut Suomelle luontevaa jatkaa osana Ruotsin kuningaskuntaa. Siteet olivatkin niin vahvat, etteivät ne katkenneet edes Venäjän alaisuudessa. Suomi pysyi osana läntistä Eurooppaa, jota se oli ollut varhaisesta historiastaan lähtien.

Porvoon valtiopäivillä 1809 Suomi muutettiin Ruotsin maakunnasta Venäjän keisarikunnan autonomiseksi alueeksi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon kuten Venäjän keisari Aleksanteri I asian ilmaisi.

Henkisesti Suomi sai jatkaa identiteettinsä rakentamista ja oli valmis itsenäiseksi valtioksi noin sata vuotta myöhemmin.