Euroopan Neuvoston yleisistunnon käsittelyyn jätettyä valtion ja kirkon välejä koskevaa raporttia voi pitää esimerkkinä siitä, miten eri tavoin Euroopan Unionin perussopimusta uskontoa ja kirkkoja koskevilta osin voidaan tulkita. Raportissa on suositeltu valtion ja kirkon erottamista kaikissa jäsenvaltioissa.

Euroopan Unionin uudistetun sopimuksen pohjana olevaan ehdotukseen sopimukseksi Euroopan perustuslaista on varottu kirjaamasta mainintaa kristinuskosta. Kristinuskon harjoittamisen turvaamiseksi on katsottu riittävän muun muassa 51. artiklan, jossa todetaan: ”Unioni kunnioittaa sitä asemaa, joka kirkoilla ja uskonnollisilla yhdistyksillä tai yhdyskunnilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu siihen”.

Kyseisen artiklan olisi luullut estävän valtion ja kirkon erottamista koskevan suosituksen tekemisen. Suositushan ei kunnioita ainakaan Suomen valtion ja kirkon suhteiden tämän hetkistä järjestämistä, jossa valtio ja kirkko toimivat vuorovaikutuksessa kummankin ollessa silti itsenäisiä.

Suomessa tunnetaan jo 1900-luvun alusta vaatimukset valtion ja kirkon täydellisestä erottamisesta muun muassa perusteluilla uskonnon yksityisyydestä. Tiedossa kuitenkin on, että yksityisyyttä korostavaan uskonnollisuuteen on saattanut kätkeytyä tavoite vähentää ja lopulta lopettaa uskonnon julkinen harjoittaminen. Neuvostoliiton uskonnonvapauslaki kulki noilla linjoilla.

Raportin kirjoittanut espanjalainen kansanedustaja luultavasti ymmärtää valtion ja kirkon tehtävät toisin kuin Suomessa ymmärretään. Ehkä taustalla on näkemys ajasta, jolloin katolinen kirkko hallitsi yhteiskuntaa.

Suomen järjestely noudattaa luterilaista esivaltakäsitystä, jossa valtio edustaa maallista regimenttiä eli hallintovaltaa kirkon edustaessa hengellistä regimenttiä. Tämän käsitystavan mukaan valtio ja kirkko eivät ole toisiaan poissulkevia tai toisiaan vastaan taistelevia järjestelmiä. Kumpikin huolehtii omista tehtäväalueistaan käyttämättä valtaa toiseen nähden.

Voisiko Suomen käytännöstä poikkeavan valtion ja kirkon erottamista ajavan raportin nähdä yhtenä syynä vielä avata EU:n uudistettu perussopimus kristinuskoa koskevalta osin? Kristinusko on – siitä ei päästä mihinkään – Euroopan kulttuurin ja arvojen peruspilari yhdessä antiikin humanismin kanssa.

Kristinuskon mainitsematta jättämisellä perustuslakisopimuksessa on haluttu estää jonkin kirkon pyrkimykset vallan käyttöön. Ennen kaikkea on haluttu varautua Euroopan katolisen kirkon valtapyrkimyksiin, onhan sen historiallinen tähtisymbolikin Euroopan Unionin lipussa.

Suomessa kristinuskon mainitsematta jättämisen on katsottu olevan sopusoinnussa luterilaisen käytännön kanssa, jossa maallinen ja hengellinen hallintovalta jo toimivat erillään. Oireileeko Euroopan neuvoston yleisistunnon käsiteltäväksi jätetty raportti kuitenkin eri valtioissa vallitsevasta kristinuskoa tai kirkkoa koskevasta ajattelusta sellaista, jota Suomessa ja muissa luterilaisissa maissa ei ole tiedostettu riittävästi?

Kristinuskon mainitseminen perustuslakisopimuksessa on jätetty pois erityisesti Ranskan ja Britannian vaatimuksesta. Ranskalaiset näkemykset on yhdistettävä heidän vanhaan käytäntöönsä valtion ja kirkon erosta. Ajattelutapa asiassa poikkeaa suomalaisten näkemyksistä, mutta espanjalaisen kansanedustajan jättämä raportti saattaa olla sopusoinnussa sen kanssa.