Tämänkin kevään tulon on tiennyt siitä kun katse on etsiytynyt kirjahyllyssä siihen kohtaan, missä ovat Yrjö Kokon kirjat.

Siinäpä räjähtävätkin eteen palokärjen huuto ja rummutus, jotka kajauttavat kevään alkaneeksi: ”Hiirenkorvalla olevat puut alkoivat huojua ja ilma suhisi niiden oksissa kuin joku olisi puhaltanut fagottia. Puro soitteli hopeakellojaan. Punarintasatakieli, peipponen, laulurastas ja sinitiainen lauloivat kvartettia. Metsäkirvinen ja vihreävarpunen visersivät kilpaa”. Näin Kokko haltioitui keväästä ja kirjoitti kokemansa teokseensa Pessi ja Illusia.

Toinen ylivertainen luontokokemuksistaan kirjoittava on rovaniemeläinen veteraanitoimittaja Arvo Ruonaniemi, jonka runojen soisi tulevan uudelleen sävelletyiksi eikä myöskään esittäjien laadussa tingittäisi. Ruonaniemeltä ilmestyivät viime vuonna kirjat ”Puhtailla selkosilla” ja ”Lemmenjoen kultamuistot”.

Henry Thoreaun vuonna 1854 ilmestynyt kirja ”Elämää metsässä” ja Ruonaniemen vuonna 1987 ilmestynyt ”Juutuan vedet” vertautuvat keskenään. Miesten luontokokemukset ovat voimakkaita. Luonto yhdistää heidät. Thoreau kuvaa kevään tuloa: ”Mitä tällaisena aikana merkitsevät historiat, kronologiat, perimätiedot…? Purot laulavat laulujaan keväälle”.

Thoreau on Mahatma Gandhiinkin vaikuttanut vuosina 1817 – 1862 elänyt amerikkalainen elämäntapakriitikko ja –filosofi, joka vuonna 1845 opintonsa keskeyttäen meni asumaan rakentamaansa erakkomajaan metsään lammen rannalle.

Vaikka Thoreau on maailmankuulu, Ruonaniemi menee hänen edelleen. Ruonaniemi on elänyt reaalimaailmassa, työelämässä ja perheenisänä käyden läpi sodan kauhut, joista myös hän on kirjoittanut kirjan. Veressään polte tuntureille, kalajärville, erälle ja kultapuroille on kutsunut hänet vaelluksille, joista hän on kirjoittanut lukuisat kirjansa. Hänen luontokokemuksensa tiivistyvät muun muassa kokemuksessa, josta hän kirjoittaa: ”Koko luonto soi. Tuuli, outa, maa ja vesi”.

Luontokokemusten yhdistämät miehet ovat kuitenkin eri maailmoista. Thoreau nimittää eräässä yhteydessä ainakin käännöstekstin mukaan paikallista maanviljelijää likaiseksi ja tyhmäksi maamoukaksi. Thoreauta on luonnehdittukin elitistiseksi kuten myös suomalaista Pentti Linkolaa. Ruonaniemen teksteistä ei löydy elitismiä. Jokaisen ihmisen hän kohtaa suurella kunnioituksella, arvostuksella ja hienotunteisuudella. Kullankaivajien elämäkerrat ovat kultahipuilla kirjoitettuja.

Kuunnellaanpa jälleen Yrjö Kokon kanssa: ”Kuului keltaisia, sinisiä ja vihreitä ja punaisia säveliä … Lahopökön rungossa kasvavat pahkasienetkin höristelivät korviaan, sillä ne tunsivat pieniä merkillisiä sykähdyksiä lahoissa sydämissään”.

Oi, kevät!